Punkaniemen alue suojeltava hakkaamattomana

© Harri Nurminen

Vetoomus UPM:lle

Punkaniemen alue suojeltava hakkaamattomana

UPM aikoo hakata omistamansa maisemallisesti ja luonnonsuojelullisesti arvokkaan metsäalueen Oriveden Punkaniemessä.

Hakattavaksi suunniteltu Punkaniemi on Pukalajärven rannassa. Alue on tärkeä luontokohde ja virkistysalue. Metsähallitus kuvaa Pukalaa näin:

”Oriveden länsipuolella, rauhallisella metsäalueella sijaitsevan Pukalan virkistysmetsän sydän on syvä ja kirkasvetinen Pukalajärvi. Etelä-Suomen Inariksi luonnehditun Pukalan syvimmäksi kohdaksi on mitattu jopa 54 metriä. Metsähallitus on rauhoittanut hallinnassaan olevat Pukalajärven pohjoispuolen rantametsät sekä saaret vuonna 1968.

Pukala on rauhallinen päivä- ja viikonloppuretkikohde, jossa on hyvät mahdollisuudet patikointiin sekä marjastamiseen ja sienestämiseen. Pukalajärven pohjoisosan kalliorantaiset saaret, salmet ja lahdenpoukamat taas tarjoavat suojaisan ympäristön mm. melontaan ja kalastamiseen.”

Alueella on myös kesämökkejä, ja mökkiläiset vastustavat hakkuita.

Kumpuilevalle niemelle suunnitellut hakkuut pilaisivat luontoarvojen lisäksi järven erämaista maisemaa. Hakkuut näkyvät ympäristöön selkeästi, vaikka rannalle jätettäisiinkin ohut suojavyöhyke.

Hakattavaksi aiottu alueella on vanhaa metsää, rakentamatonta rantaa, ojittamattomia soita ja kauniita luonnontilaisia lampia. Soiden osalta alue on valtakunnallisestikin  arvokas, mistä kertoo se, että se on sisällytetty valtakunnalliseen soidensuojelun täydennysohjelmaan. Metsäluonnon monimuotoisuus hupenee Suomessa hälyttävästi. Noin 2000:sta vanhan metsän lajistamme on jo hävinnyt satakunta, ja tutkijat ovat arvioineet, että noin 1000 lajia tulee häviämään, ellei niiden elinympäristön pinta-ala kasva nykyisestä.

Erityisen haitallista lajistolle on vanhan metsän sirpaloituminen pieniksi saarekkeiksi, joissa lajit eivät voi pysyvästi selviytyä. Metsälajien suojelun kannalta on siis tärkeää, että suojellaan laajempia, yli kymmenen hehtaarin kokonaisuuksia. Tässä tapauksessa Punkaniemen alueen luonnonsuojelullista arvoa ja merkitystä lisäävät entisestään lähellä sijaitsevat  Pukalan retkeilyalueen suojellut metsät.

UPM korostaa tiedotuksessaan sekä koti- että ulkomailla yhtiön vastuullisuutta ja luontoystävällisyyttä. Nyt olisi mahdollisuus näyttää, että nämä sanat muuttuvat myös teoiksi. UPM:llä on mahdollisuus muodostaa alueesta ehyt metsien- ja soidensuojelukokonaisuus.

Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys vetoaa, että UPM luopuu hakkuista ja suojelee alueen, joko vapaaehtoisesti tai Metso-ohjelman osana.

Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistyksen puolesta

Orivedellä 30. marraskuuta 2015

Jyrki Heimonen, puheenjohtaja

Helena Mendelin, varapuheenjohtaja

Timo Peltoniemi, sihteeri

Seppo Leinonen, taloudenhoitaja

 


 

Valokuvat:  Harri Nurminen / Greenpeace

UPM aikoo hakata omistamansa maisemallisesti ja luonnonsuojelullisesti arvokkaan metsäalueen Oriveden Punkaniemessä. Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys on vedonnut, että UPM säästäisi alueen hakkaamattomana.

(Aiemmin Punkaniemen puolesta ovat vedonneet mm. Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace.)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *